sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Pienen pojan huone

Pikkuhiljaa juniorin huone alkaa näyttää sellaiselta kuin olen suunnitellut. Tai ainakin huonekaluja on tällä hetkellä riittävästi ja tänään sain laittaa lattialle uuden, itse kudotun maton.




Leluille on varattu kaksi hyllykköä ja toivon tosiaan, että ne riittävät pitkäksi aikaa. Ja jos eivät meinaa riittää niin on kyllä syytä karsia leluja. Hyllyjen lisäksi myös pöytä on Ikeasta. Tuolit olivat käytössä jo omassa lapsuudessani ja taitavat olla itseäni vanhempia. Huonekalut ovat niillä paikoilla mitkä olin mielessäni suunnitellut. Tuntuu kyllä jotenkin valjulta... Pitänee siis mietiskellä uutta järjestystä ja seinille jotain täytettä Barbapapojen lisäksi!

lauantai 12. toukokuuta 2012

Kevättakki

Olin jo melkein vuoden ajan suunnitellut ompelevani pojalleni takin. Pari viikkoa sitten tajusin ennen Helsingin reissua, että sellainen tulisi todella tarpeeseen. Eikun tuumasta toimeen! Sopivan kaavan (reindeer safari) löysin uuden ompeluystäväni avustuksella Ottobrestä 6/2011. Avonaisen kaula-aukon muokkauskin onnistui ihan hyvin, samoin resorin lisääminen hupun reunaan. Kaava on muistaakseni kokoa 92. Hihoja lyhensin reilusti ja lisäsin resorit. Kankaaksi valitsin edullisen palapuuvillan, jonka olin haalinut joskus ajat sitten Palttinasta. Vuorena on tikkikangasta ja hupussa trikoota. Resori on muistaakseni Ruotsista Jofotexilta.




Takista tuli hieman reilu, mutta niin oli tarkoituskin. Voi käyttää hyvin jo nyt ja mahtuu varmasti syksyllä, ehkä jopa ensi keväänäkin! Ompelu oli paljon helpompaa kuin odotin ja hyviä vinkkejä sain Ottobren lisäksi Tosimummon takkiohjeesta. Näitä pitää tehdä lisää!

torstai 3. toukokuuta 2012

Lapsimessuilta

Viime viikonloppuna pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni Lapsimessuille Helsinkiin. Voi että siellä olikin kaikenlaista kivaa tarjolla! Siskon kanssa kierreltiin useampi tunti ympäriinsä. Samassa paikassa oli myös mm. Kädentaito- ja Outlet-messut ja niiltäkin löytyi kaikkea kivaa kotiin vietäväksi. Tässä muutamia ostoksia:




Kun kerrankin sai raahauduttua pääkaupunkiseudulle, piti tietenkin käydä samalla myös Ikeassa. Tarkan ostoslistan kanssa se olikin aika helppo reissu. Vain kangasosastolla repsahdin ;) Mukaan tarttui neljää eri paksua puuvillaa. Käyttökohteet ovat vielä avoimia, mutta onhan nämä niin ihania, että pakko niitä oli saada!