lauantai 31. joulukuuta 2011

Kankaita Japanista

Olin ilmeisesti ollut suht kilttinä tänä vuonna, koska sain joululahjaksi toivomiani juttuja ja vielä extrana ihanuuksia Japanista. Pyysin työmatkalaista pitämään silmänsä auki suloisten kankaiden varalta. Tuliaispaketista paljastuikin neljä ihanan erilaista kangasta ja suurena yllätyksenä myös joululahjapakettiin oli kääritty monen monta kaunista kangasta!



Ohuita puuvillakankaita


Ohutta puuvillaa


Paksumpia puuvillakankaita












Paksumpia puuvillakankaita




Kaikki kolme yläpuolella olevaa kangasta ovat ehkä pellavasekoitekankaita tai jotakin sen tyylisiä. Vasemman puoleinen robottikangas on kokonaan yhtä kangasta eli siinä on hauskasti hyvin erilaisia osioita. Oikealle sijoittuvassa kuvassa on kaksi eri kangasta.




Tämä hauska ruudullinen kangas on myös mahdollisesti jotain pellavasekoitetta.




Lintuja ja kukkia pellavasekoitekankaalla kahtena eri värisenä versiona. Nämä ovat ehkäpä suosikkejani!



Viimeisenä vielä kolme söpöä trikoota.













Kankaat on valmistettu Japanissa ja ainakin osaa näistä myydään vain siellä. Kaikki kuosit ovat minulle uusia tuttavuuksia. Ongelma onkin nyt se, että mitä näistä raaskii ommella?!?

perjantai 30. joulukuuta 2011

Joululahjoja

Sähkökatkoista on ainakin toistaiseksi selvitty ja nyt voi julkaista muutamia kuvia paketteihin käärityistä lahjuksista.

Sain siskoltani toimeksiannon ommella joululahjoiksi pussukoita. Neljä eri kokoista kaavaa piirrettiin yhteistyössä käyttökokemusten perusteella. Kankaat löytyivät EK:sta ja Pala ja kangas Palttinasta, suurin osa palalaareista. Kaikista kangasyhdistelmistä en muistanut napata kuvaa, mutta tässä osa:






Melkein kaikissa kuvissa vilahtaa taustalla viime talvena kutomani matkahuopa. Se onkin ollut kovassa käytössä alkutalven vilpoisina iltoina sohvalle makoillessani. Viltti on suloisen lämpöinen ja pehmeä ja sen alle on ihanaa käpertyä katselemaan suosikkiohjelmiani tai elokuvia.

lauantai 24. joulukuuta 2011

Hyvää Joulua!


Muutama pikkuiselle ihmiselle sopiva tonttulakki valmistui jo muutama viikko sitten. Kivan näköinen tuo neliö tonttulakkinakin, varsinkin kulkusten kanssa.

Nyt onkin aika rauhoittua joulun viettoon perheen kanssa. Siispä toivottelen kaikille rauhallista joulua! <3

maanantai 19. joulukuuta 2011

Pieniä mattoja

Syksyn aikana sain kudottua mm. pari pientä mattoa. Viimeistely oli taas jäänyt, mutta eilen sain vihdoinkin molemmat matot valmiiksi!


Harmaan vessanmaton koko on n. 90 x 60 cm. Kuteina käytin ihanan pehmoista luonnonvalkoista trikoota, harmaata trikoota ja hailakan vihertävää räsyä. Ruskean keinutuolinalusmaton(?) koko on n. 95 x 75 cm. Kuteina sama valkoinen trikoo kuin toisessakin matossa sekä vaaleanruskea juutti ja ruskea räsy. Molemmat matot on taas kerran kudottu kokonaan samanlaisiksi kolmella kuteella. No, ehkä ensi kerralla teen jotain muutakin ;)

Mattoja pitäisi kutoa tänä talvena useampiakin. Joulun pyhien jälkeen ajattelin aloittaa 160 cm leveän harmaan maton kutomisen äidilleni. Valkoisia kapeampia mattoja pitäisi kutoa omiin makkareihin ja ehkä myös iso matto juniorin huoneeseen. Haasteita riittää siis tälläkin saralla!

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Pikkujoululahjat

Perhekerhossa vietettiin eilen pikkujouluja. Sovittiin yhdessä, että tuotaisiin mukanamme pikkupaketit, lapsille ja aikuisille omansa. Pienen pähkäilyn jälkeen ompelin ja paketoin meidän lahjoihin heijastavat pöllöt (tai jotkut linnuntapaiset =)).


maanantai 12. joulukuuta 2011

Jouluista kotiin

Löysin sattumalta alennuskorista Marimekon Lumimarja -kangasta punaisena ja siitä se ajatus sitten lähti! Joulukoristeita ei ole ainakaan toistaiseksi kaivettu tässä taloudessa esille, mutta jotain jouluista kotiin kyllä kaipaa. Hurautin sitten uudesta kankaasta jouluiset verhot keittiöön. 


Viime vuonna bongasin helpon, mutta näyttävän paperitähden ohjeen. Silloin tein tähtiä lahjaksi, mutta nyt päätin tehdä ainakin yhden itsellenikin. Materiaalina käytin paperitapettia. 


lauantai 3. joulukuuta 2011

Pussukoita ja kangaskasseja

Myyjäisissä kaupittelin neuvolakorttien lisäksi mm. eri kokoisia kangaskasseja ja pussukoita. Mukavasti tuli myyntiä eli kannatti lähteä! Harmikseni unohdin napata kuvan myyntipöydästä. Tässä kuitenkin kotona otetut kuvat osasta pussukoita ja kasseja:


keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Myyjäisiin

Olen menossa lauantaina myymään tuotoksiani paikallisiin joulumyyjäisiin. Toivottavasti ehdin ommella kaiken mitä olen aikonut! Työt ja muut harrastukset ovat syöneet ikävästi ompeluaikaani, mutta ei tämä toivottomalta näytä...



Ensimmäisenä valmistui pieni sarja neuvolakortin kansia. Pari näistä matkasi jo uusille omistajille, mutta loput menevät myyjäisiin. Nämähän käyvät myös passeille tai vaikkapa resepteille. 

tiistai 29. marraskuuta 2011

Asuuko minussa pieni kangashamsteri?

Ilmeisesti. Liityin sitten FB:n kangashamsterit ryhmään. En sentään vielä ostanut sieltä mitään. Mitään ei tietenkään raaski myydä omistaan ;) Vaikka entisetkään kankaat ei mahdu hyllyyn, niin tilasin silti taas uusia ihanuuksia, tällä kertaa Kangas-Mallasta. Muutamia jouluisia kankaita nappasin ostoskoriin. Niistä kuvaa sitten kun saapuvat.

Pala ja kangas Palttinasta tuli aiemmin ostettua mm. näitä:

 Herkullisen värisiä veloureja (vasemman puoleinen on ruskeaa).
Ja Nanson trikoita palalaarista. Satukaupunki on kyllä mielettömän ihana!

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Turkooseja pipoja

Arki tuntuu olevan niin kiireistä, ettei meinaa millään ehtiä bloggailemaan. Mutta nyt hieman päivitystä muutamista viime aikaisista projekteista. Löysin kivan ohjeen toisenlaiseen pipoon ja sitä piti tietysti testata mahdollisimman pian. Tämä istuu hyvin monenlaiseen päähän!



Kiitokset mallille! Raidallinen velour on Ruotsista ja ihanan pinkki velour löytyi Outokummun reissulla Pala ja kangas Palttinasta. Samaisesta kaupasta löytyi myös paljon muitakin ihanuuksia, joista suurin osa oli kyllä todellisia heräteostoksia. Pitääpä muistaa kuvata nekin.

Turkoosin ja ruskean yhdistelmä sopii hyvin myös pienille pojille. Pipojen bonuksena simppelit hanskat:



Myös musta sopii hyvin turkoosiin, sen todistanee tämä kuva:


Kuvien laatu taitaa heiketä jatkuvasti. Koetin kuvata taas salamalla, ilman salamaa ja erilaisella valaistuksella, mutta tuon parempia kuvia en pokkarilla saanut tai kärsivällisyys ei riittänyt enempään. Blogger ei myöskään suostunut vaivattomaan yhteistyöhön. Huokaus.

perjantai 11. marraskuuta 2011

Pieni lintu

Idea hassuun pieneen lintuseen syntyi kaappeja kaivellessa, kun käteeni osui pussi askarteluhuovan palasia. Alkuperäinen idea on poimittu täältä. Huopa on ihanan monipuolinen materiaali ja nyt tuli innostus askarrella tai ommella siitä enemmänkin!


Linnun korkeus on noin 8 cm. Turkoosi kangas on kierrätettyä. Napit, huopa ja vanu löytyivät myös omista kätköistä. Märkä läntti linnun naamassa on juniorin tekosia. Ompelin linnun kokonaan käsin. On muuten terapeuttista hommaa, kokeilkaapa! Tikki ei ollut aivan tasaista, joten jouduin paikkailemaan ja ompelemaan vartalon vielä uudelleen täytön jälkeen. On ainakin itsetehdyn näköinen ja pitäisi kestää kovempaakin käyttöä!

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Tähtifarkut

Olin unohtanut hommata juniorille synttärivaatteet. Onneksi tajusin asian juhlia edeltävänä päivänä, joten ehdin ommella juhlahousut. Koska juniori ei vielä kävele kunnolla, käytämme hänellä yleensä paitojen sijasta bodyja. Niitä en ole (ainakaan vielä) uskaltautunut ompelemaan. Tykkään, että juhlavaatteetkin saavat varsinkin lapsilla olla suht rennot, jos ei ole annettu pukukoodia ;)

Pikaompeluksena valmistui sitten farkut kierrätetystä kankaasta. Tähti on resorista ja se on ommeltu suoralla tikillä läheltä reunoja kiinni. Olisi voinut olla hiukan ylempänäkin. Näistä tuli kivat, mutta seuraavalla kerralla koitan löytää joustavaa farkkua, niin housut on mukavammat käytössä!











Muutama velourpipo valmistui jo viime viikolla. Näitä ja muitakin pipoja pitäisi tehtailla lisää!

tiistai 25. lokakuuta 2011

Jäkälämatto mökkiin

Sain reilu vuosi sitten ystäviltäni lahjaksi ihanan lasiseinäisen mökin. Kyseessä on siis suloinen sisutusesine, jonka sisään mahtuu isojakin kynttilöitä ja/tai muita asetelmia. Viime viikolla kasasin mökkiin maton kuivatetusta jäkälästä. Kummitädiltä saatu tonttu pääsi mökin asukkaaksi. Jotain muutakin se vielä kaipaisi.


torstai 20. lokakuuta 2011

Vähän sisustamistakin

Juniorin huoneen verhot odottavat edelleen hienosäätöä, mutta sain sentään jotain pientä aikaiseksi. Nämäkin ideat olivat muhineet jo pitkään päässä, joten toteutus oli nopeahko. Naapurin rouva lahjoitti taannoin ihanan vihreän retropussilakanan. Leikkelin siitä sopivan palan, ompelin pari saumaa ja niin valmistui vauvanpeittoon sopiva pussilakana. Viirinauhaan käytin huoneesta muualtakin löytyviä kankaita ja muutamia muita väreihin sopivia. Tuli aika pirtsakka, mutta huoneen asukkaalle mieluinen.






Tässä vielä kokonaiskuvaa sänkynurkkauksesta. Muuten huoneen sisustus antaa vielä odottaa lopullista muotoaan. Kaikki ajallaan ;)

tiistai 18. lokakuuta 2011

Sen seitsämää sorttia

Tällä viikolla olen pitkästä aikaa ehtinyt ompelemaan enemmän. Ensimmäisenä valmistui sarjatyönä toteutettu pussukkakokoelma. Kuvat kertokoot enemmän näistä seitsämästä suloisuudesta =)



keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Monen kokoisia pussukoita

Pussukat ovat edelleen suosikkejani. Niitten kanssa on hauska kokeilla erilaisia kankaita ja kangasyhdistelmiä. Siskolle valmistui pari isompaa pussukkaa hänen itse valitsemistaan kankaista. Testituloksia kuultaneen myöhemmin. Kankaat Jofotexilta ja Palttinasta



Surautin suloisesta maatuskakankaasta pienen pussukan lahjaksi ystävälle. Kangas löytyi Michas Stoffeckelta Saksasta ja on käsittääkseni jonkun sortin college-kangasta. Tukikankaan avulla kangas soveltui ihan hyvin myös tällaiseen ompeluun!

tiistai 11. lokakuuta 2011

Hiuspinnit

Selailin itselleni uusia blogeja ja bongasin Tyttö kylmän maan -blogissa ihanan idean hiuspinneistä. Muistin heti, että olin taas bongannut siskojen vierailun jäjiltä ainakin yhden hiuspinnin (jostain syystä niitä löytyy aina heidän jäljiltään). Muutama muukin pinni löytyi pienellä laatikkojen koluamisella. Ja eikun tuumasta toimeen ja pinnejä tuunaamaan.


Kuva on yön pimeinä tunteina otettu, mutta ehkä siitä saa jotain selvää. Nappilaatikosta löytyneet napit liimasin superliimalla pinneihin. Sen jälkeen ompelin napit vielä muutamalla pistolla kiinni pinneihin ja varmistin vielä solmut liimalla. Tämä oli juuri sopivaa askartelua tähän iltaan. Itse en pinnejä juurikaan käytä, mutta pakkohan noita on testata =) Täytyy koettaa kelpaisivatko ne myös siskoille!

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Laukku

Erilaisia kangaskasseja ja muutamia helppoja laukkuja on tullut tehtyä ennenkin, mutta nyt päätin kokeilla mielessä pitkään muhinutta laukkumallia. Ideoita keräsin mm. Neiti Napakan blogista. Tällainen siitä tuli:




Kaava on siis omasta päästä. Laukun koko on noin 45 x 32 cm. Päällikankaan olen ostanut Palttinasta ja vuorikangas on naapurilta saadusta retrolakanasta. Laukusta löytyy kännykkätasku, papukaijalukko avaimille ja kuminauhalenksu kynälle. Lopputulos vastasi aika pitkälti suunnitelmaa, joten tästä on hyvä lähteä suunnittelemaan seuraavaa laukkua!

maanantai 3. lokakuuta 2011

Sienessä

Viikonloppuna tuli käytyä pariinkin otteeseen sienessä, tai sienimetsälle kuten mies sanoo. Ekalle kertaa tuli runsaasti saalista vaikka hämärä ehti laskeutua ennen kuin ehdin tutkimaan kaikki mättäät. Toisella kertaa onni ei ollut myötä sienien osalta, mutta mukaan tarttui hieman luonnonmateriaaleja askarteluja varten (niistä myöhemmin lisää).



Tykkään siis muistakin sienistä kuin kanttarelleistä ;) Tällä kertaa lähdettiin hakemaan suppilovahveroita. Pelkäsin, että joku olisi ehtinyt ennen meitä, mutta koskemattomalta paikka vaikutti. Useamman litran sai sieniä kantaa kotiin. Samaisesta paikasta löytyi myös runsaasti lampaankääpiä, mutta niitä en viitsinyt kovin montaa ottaa, kun olivat aika isoja. Suppilovahveroita on jo syöty piiraassa ja keitossa, ovat kyllä todella herkullisia!! Toisessa sienipaikassa oli käyty isojen koneiden kanssa ja metsää oli jäljellä vain pieni pläntti. Sieniä löytyi vain kourallinen =(